I get crazy in a bookstore. It makes my heart beat hard because I want to buy everything

Kritisoin rankasti meidän kylän kirjastoa, josta ei valitettavasti löydy mitään hömppäkirjallisuuden helmiä, kuten Dear John tai The Notebook (joista molemmat on käännetty äärimmäisen kökösti; ensin mainittu kulkee Suomessa nimellä "Haikein terveisin" ja toinen "Kuuntele vain muistojasi"... olen häikäistynyt) tai mitään muutakaan edes siihen viittaavaa. Olen myöskin vihainen Nicholas Sparksille siitä, miten julmasti hän kohteli hahmojaan kirjassa Haikein terveisin. Jälleen kerran en tajua romanttisia kirjoja, jotka päättyy traagisesti toisen kuolemaan/uuteen rakkauteen/muuhun vastaavaan onnettomaan tapahtumaan. Mitä ideaa on kirjoittaa kirja, joka loppuu onnettomasti? Miksi kukaan haluaa lukea sellaisia kirjoja?! En minä. Minä haluan, että John ja Savannah palaavat onnellisesti yhteen ja Tim painuu... jonnekin. Eipä kestä, paljastin juuri mitä suurimmissa määrin Haikein terveisin -kirjan loppuratkaisun. Kannattaa se silti lukea.

Kiitos Sparksille kuitenkin loistavasta dialogista.

Ja sitten haluan vielä, että Nicholas/joku muu kirjoittaa lisää kirjoja, joiden päähenkilö on hyvännäköinen ja vahva sotilas, ja jolla on vähän hurja nuoruus, mutta joka kasvaa aikuiseksi... gangsereissa on jotain vastustamatonta. Varsinkin jos niillä on tatuointeja. Varsinkin jos ne kirjoittaa kirjeitä. Ja varsinkin jos ne on herrasmiehiä.

Voi olla, että joudun ottamaan tämän omiin käsiini.

Nyt aion kertoa teille, niin tylsää kuin se onkin, miksi kirjat, kirjastot, kirjakaupat, antikvariaatit, kirjoittaminen ja kaikki jotka jotenkin liittyvät kirjoihin kiehtoo minua niin mahdottoman paljon.

Olin tänään siis kirjastossa, mistä tuo aikaisempi purkaukseni kumpuaakin - turhautumisesta hyvien romanttisten kirjojen puutteeseen kirjastossamme. Siellä sitten käyskentelin kirjojen ja hyllyjen seassa ja aloin ajatella. Ajattelin...

Että tässä paikassa juuri nyt tällä hetkellä yhtä aikaa minun kanssani on tuhansien ihmisten mielikuvitus pakattuna kansien väliin.

Että tässä paikassa juuri nyt tällä hetkellä yhtä aikaa minun kanssani on tuhansien ihmisten salaiset haaveet, toiveet ja unelmat pakattuna kansien väliin.

Että tässä paikassa juuri nyt tällä hetkellä yhtä aikaa minun kanssani on tuhansien ihmisten saavuttamattomat haaveet, toiveet ja unelmat pakattuna kansien väliin.

Että tässä paikassa juuri nyt tällä hetkellä yhtä aikaa minun kanssani on tuhansien ihmisten elämä kaikkien luettavana.

Ja että tässä paikassa juuri nyt tällä hetkellä yhtä aikaa minun kanssani on paljon kirjoja yksinään (ei kuitenkaan ihan niin yksinään), joita kukaan ei koskaan lue. Tylsiä kansia, huonoja tarinoita, surkeita, elottomia hahmoja... ja sitten niitä jotka ovat jotain täysin päinvastaista, mutta joita kukaan ei ole koskaan löytänyt.

Ja sitten ajattelin, että minä en koskaan kirjoita kirjaa, joka kuuluu jompaan kumpaan edellämainittuun.

Ja nimenomaan kaikki tuo minkä edellä mainitsin on syy siihen, että kirjat ja niiden tarinat ovat niin kiehtovia. Se, että kaikki mitä niissä kirjoissa lukee on jotain, mitä kirjailija on juuri sillä hetkellä ajatellut, kun on ne sanat paperille kirjoittanut. Kaikki se, mitä niissä kirjoissa on, on jotain, mistä kirjoittaja on haaveillut, unelmoinut... mitä on kaivannut. Ne salaiset ajatukset ja unelmat. Jokaisessa kirjassa on pala kirjailijan sisintä, loppu on mielikuvitusta. Mikä toki myöskin on osa kirjoittajaa... tajuatte kuitenkin pointin. Se mielikuvitusten ja haaveiden määrä on innostava ja lumoava.

Se, mikä kirjoittamisessa on kaikista parasta on se, ettei siinä mitä kirjoittaa tarvitse olla mitään järkeä - ellei se ole tiukkaa faktaa ja asiatekstiä. Kaikki on kiinni mielikuvituksesta, ja jos haluan luoda vaikka aivan uuden eläimen, asian, tunteen, minkä tahansa, kukaan ei tule minulle kertomaan, ettei tuommoista olekaan. Koska se on minun kirjani ja minun mielikuvitukseni, minä saan kirjoittaa mitä haluan, eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua siihen. Jos haluan kirjoittaa prinssistä joka tulee hakemaan minua, minä kirjoitan, eikä kukaan tule sanomaan minulle, että turhaanpas haaveilet, tuollaista ei tapahdu. Ei tapahdukaan. (En tule koskaan kirjoittamaan kyseisestä aiheesta, koska ne vaaleanpunaiset prinsessatarut on kirjoitettu jo, eikä sellainen edes kiinnosta minua) Jos haluan kirjoittaa... mistä tahansa; pilvilinnoista, kivilinnoista, keskiajasta, tulevaisuudesta, rakkaudesta, vihasta tai molemmista, minä kirjoitan. Se on kaikista parasta, ettei sitä oikeasti tapahdu, mutta kerrankin on oikea syy ja oikeus haaveilla siitä. Kuten ensimmäisessä kuvassa sanotaan; Reading is dreaming with open eyes. Ja ihan sama pätee kirjoittamiseen. Se on luvallista unelmointia. Ei tarvitse selitellä kenellekään. Eikä niitä edes tarvitse kertoa kenellekään. Minusta on kivaa kirjoittaa, sillä näen unelmani paperilla, voin lukea niitä, täydentää niitä, lisätä niihin asiaa ja lukea ne aina uudelleen ja uudelleen. Ja on aina mahtavaa löytää sen surkean mössön seasta jotain ainutlaatuista, jonkin pienen pieni helmi; keskustelunpätkä, kuvaus, liike, tunne, henkilöhahmo. Tulee tunne, että kirjoitinko minä todella tuon?

Tavoitteenani oli olla Suomen nuorin kirjailija, mutta parasta ennen -päiväykseni on mennyt ohitse jo parisen vuotta sitten. Harmi. Ehdin vielä kuitenkin olemaan nuorin Finlandia-palkinnon saanut. Sofi Oksanenhan oli jo 31 palkinnon pokatessaan, ja minulla on sentään tuohon matkaa vielä kolmetoista vuotta. Siinä ajassa ehtii kirjoittaa romaanin jos toisenkin, uskotteko.

Ihan kaikkea ei kannata ottaa tosissaan.

-Lode

P.s Kokonaista kaksi kuvaa, vautsi vau. Olisin laittanut lisää, mutta blogger on julistanut kanssani sodan, eikä taas suostunut liikuttamaan kuvia riviäkään alemmas. Olen kyllästynyt leikkaamaan ja liimaamaan tekstiä, joten olkoon. Pahoittelen teknisiä häiriöitä. Yritän selvittää asian rauhanomaisesti. Mikäli blogger ei suostu yhteistyöhön, allekirjoitan adressin uuden tietokoneen puolesta.

P.p.s ajattelin muuten laittaa tähän pari kuvaa siitä, millaisen kirjakaupan aion isona perustaa, mutta edellämainitusta syystä ne jäivät julkaisematta. Ehkä ensi kerralla sitten.

P.p.p.s Otsikon lainaus on peräisin Reese Witherspoonilta. Vihdoinkin on jalostettu järkevä naisihminen.