25 elokuuta, 2011

Pyöräilyä

hiphip!

Tälle päivälle on ainaki huimat 25km pyöräilyä takana. Luulin ensinnäkin meneväni kouluun jo kahdeksaan, vaikka lukkarin mukaan koulu alkoi vasta 12.15. Onneks hokasin kattoa aamulla lukkarin ajoissa ja mikä pelastus, kun herätystä sai lykätä pari tuntia eteenpäin. Tarkoitus oli siis polkea 2.5km eli risteykseen, josta jatkan bussilla keskustaan ja keskussa vaihto koululle, mutta kappas, eihän minulla ollut käteistä. Viimeiset killinkini pulitin eilen kaverilleni pensoista.
Kävinhän eilen siskoni ja lapsuuden ystävämme kera kahvilla. 
Takaisin asiaan, tunnollisena opiskelijana minähän poljen kouluun vaikka vettä satais ja salamois. Onneks ei kuitenkaan niin käynyt. Tappelin koko matkan käsilaukkuni kanssa, joka roikkui ohjaustangossa, välillä käsissä, maassa ja ties missä. Mokoma tonnikeiju. Oikein tahaltee yritti ohjata mut ojaan.... Tarakalle oisin pistäny jos ois ollu joku kiinnike, mut ei mitään. 

Lohdutukseks kävin matkan varrella olevalla kirppiksellä ja kaupassa.  Kaiken aherruksen ja tuskaisen tappelun jälkeen oli pakko saada jotain sokeripitoista syötävää eli karkkia ja limsaa. Matka jatkui iloisesti vielä kilometrin verran kohonneen serotoniinin ansiosta. 

Koulussapa kuuten asti opiskelua ja takaisin kotiin. Onneksi tuhannen tuskaiset ylämäet olivat muuttuneet alamäiksi. Ihanasti sai vaan viuhahtaa niinku näin


Jottei ihan mässäilyks menis päivä, ni söin iltapalaks herkullista chili-tonnikalasalaattia paistettujen kasvisten kera ja silmieni ilona Elle.



Ellen alla on maalattu aselaatikkoni. Kolmeen kertaan maalattu, vielä uupuu tekstitys.
Tällä hetkellä mulla on sisustusvimma päällä. Huoneeseen pitäisi saada sitä, tätä ja tuota. Saapa nähdä.

Ps.Iloitsen syksystä ja kynttilätunnelmista!

Kauniita unia!

-Kooka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vapaa sana.