29 maaliskuuta, 2011

Alussa oli sana



Taas yksi blogi jättimäiseen bittimaailmaan. Ei uskallettu Kookan kanssa olla erilaisia nuoria, joten perustettiin sitten aika tavalla hetken mielijohteesta Vivo! päiviämme/nne piristämään.

Keskustelu meni suurinpiirtein näin eräänä yönä:

Lode: "Perustetaanko blogi?"

Kooka: "Olis kyllä siisti."

Lode: "Sun pitäis perustaa."

Kooka: "Jos alat mukaan."

Lode: "Joo, sulla on tyyli ja mä voin kirjottaa."

Parin minuutin keskustelusta syntyi sitten tällainen. Nimeä mietittiin pari päivää, ja uskalsin sitten ehdottaa tuota Vivoa, ja kun Kooka sitten sanoi että oli ihan just ajatellut sitä samaa, niin mitä suotta pyristelemään kohtaloa vastaan - Vivo! siitä tuli.

Kertoisin ehkä tähän muutaman sanan itsestäni, jos se jotakuta sattuu kiinnostamaan. Jos ei, kannattaa lopettaa tähän. Lode kohta 18 toiselta puolelta Suomea on toista vuotta lukiossa. Koulu on joskus ihan kivaa, mutta maistuu välillä hieltä. Lukio on laiskalle (minulle) pakkopullaa, mutta äiti lakkasi valittamasta läksyistä viimeistään siinä vaiheessa, kun lukiota oli puolet käytynä ja kaikki kurssit oli vedetty kunnialla läpi. Äidinkieli on koulussa vahvin aineeni, ja sitä on kai suunnitelmissa opiskella lukion jälkeen - toimittajan ammatti haaveena.

Lode on aloitteleva valokuvauksen harrastaja. Niitä tekeleitä tulette varmaan näkemään jonkin verran tässä blogissa, joten koettakaa kestää. Harrastuksiin kuuluu myös loputon lukeminen ja rakkaimpana kirjoittaminen. Olen myös 100% ystäväfani. Minua ei ole koskaan syytetty rikoksesta, paras asia maailmassa on kaverit, asiat, jotka tuntuu tärkeiltä ja se, että osaa ottaa rennosti, ja toivon pääseväni joskus Afrikkaan. En Egyptin kaltaisiin turistirysiin, vaan näkemään aitoa Afrikkaa hyvine ja pahoine puolineen.


Kookalta lähtee taju kun se näkee, millaiseen mittaan tämä postaus pääsi kasvamaan. Lupasin olla jaarittelematta liikaa.


Lyhyestä virsi kaunis; toivon, että te kaikki viihdytte täällä meidän seurassa, sillä meille oma seura ei ole paras seura. Kommentoikaa, jos asiaa tulee, ja kommentoida saa vaikkei asiaa olisikaan.



(kuvat weheartit.com)


Have fun and enjoy!


-Lode


P.s tykkään myös kesästä, lautailen talvisin, ja lapsena haaveilin kunnollisesta majasta puussa.


P.p.s pikkusen meinaa mennä hermosto tämän alun säätämisen takia, mutta pysytään positiivisina.

4 kommenttia:

  1. hei hei kivaa tämmönen, tykkään paljon! Yks lukija siis ilmottautuu!

    VastaaPoista
  2. täällä heti toinen :)))

    VastaaPoista
  3. Hitsi, mä oon viimeisen vuoden aikana sanonut ainakin kymmenen kertaa että "mä haluaisin niin päästä afrikkaan, en esim egyptiin, vaan jonneki ihan kunnolla afrikkaan" :D Ja nyt sä oot kirjoittanut tuon saman tänne ylös! Ehkä meissä tosiaan on jotain samaa!!!

    VastaaPoista

Vapaa sana.