Avautuminen

Rakkaat yhdeksäsluokkalaiset. Olette pian suuren valinnan edessä; jatkaako ammattikouluun vai lukioon. Itse olen opiskellut viimeiset kaksi ja puoli vuotta lukiossa, ja näin kokemuksen syvällä rintaäänellä voin antaa vinkin:

älkää valitko lukiota jos haluatte säilyttää mielenterveytenne.

Mietittiin tänään kaverin kanssa, mikä on lukion rankin vuosi.

Monet on sitä mieltä, että se on se ensimmäinen. Kaikki on uutta ja pelottavaa. Paineet kasautuu niskaan jo ensimmäisestä vuodesta. Oma vastuu painaa, kaikki jännittää ja ei oikeen tiedä, miten lukiossa tulee käyttäytyä. Koeviikot on uusia juttua, aineissa mennään syvemmälle ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan melkoinen mahalasku yläasteen vapaudesta, vastuuttomuudesta ja yleisestä tuntirauhan rikkomisesta. Suhtautuminen läksyihin ja tunnilta ulos potkimiseen muuttuu. Yläasteella läksyt oli vaan joku "pakollinen" juttu, joita kukaan ei kuitenkaan koskaan tehnyt. Läksyt kopioitiin tuntien alussa niiltä nörteiltä, jotka olivat kuluttaneet aikansa kavereiden sijasta kirjojen kanssa. Läksyjen tekeminen oli noloa. Jos tuli potkituksi ulos tunnilta, se oli hauskaa. Lukiossa meininki onkin aika eri. Läksyt ei ole enää pakollisia, mutta alkaa tajuta sen, että ne kannattaa tehdä. Mikään ei hävetä niin paljon kuin saada varoitus tuntirauhan häiritsemisestä.

Kuitenki ykösvuosi on suhteellisen helppo. Aineissa kuitenkin kertaillaan vielä paljon yläasteen juttuja. Vuosi menee nopeasti, kun on niin mielissään siitä, että on jo lukiossa. Kurssit ei vielä ole kovin vaikeita ja koulussa on hauskaa.

Jotkut on sitä mieltä, että kakosvuosi on kaikista rankin. Kursseja on jo aika paljon niskassa, kouluhommat lisääntyy ja koeviikot on entistä rankempia. Alkaa jo huolettaa se, mihin kouluun haluaisi hakea, mitä kirjottaa ylioppilaskirjoituksissa ja niin edelleen. Motivaatio katkoilee eikä muutenkaan jaksa oikein ajatella, että vielä on vuosi jäljellä. Koulu alkaa olla jo vähän tylsää, kun uutuudenviehätys on hävinnyt. Kuitenkin olo on jotenkin cool. Vanha. Abit häipyy koulusta, on vanhojenjuhlia ja kaikkea muuta tällaista. Ei olla enää niitä koulun nuorimpia. Voi katsoa niitä pieniä vähän alaspäin ja tuntea itsensä isoksi.

Mutta se viimenen. Kolmosvuosi. Ihan. Syvältä.

Stressi. Paineet siitä mihin kouluun hakee. Ahdistus siitä, mitä kirjoittaisi ja kirjoittaisiko jotain uudelleen. Pääsenkö kirjotuksia läpi? Pääsenkö koulusta pois? Kusenko täysin totaalisesti jonkun aineen? Vielä on jäljellä joitain pakollisia kursseja, niistä jotain pakollisia palautettavia kotitehtäviä. Motivaatio on nollassa. Kahden tunnin koulupäivät tuntuu ihan ylivoimaisilta.

Ei jaksa käydä koulussa, mutta on pakko. Ei jaksa opiskella, mutta on pakko. Ei jaksa lukea kirjoituksiin, mutta on pakko. On pakko onnistua, koska jos et onnistu, susta ei tuu mitään. Hirveät odotukset joka puolelta. Kaikki on syvältä.

Sinä päivänä kun minä pääsen kunnialla ulos lukiosta on maailman onnellisin päivä. Sitä päivää odotellessa.

Moikka.

-Lode